Puhuimme alakoululaisten kanssa ennakkoluuloista ja erilaisuudesta

Katso tästä: Materiaalia vammaisuuden, erilaisuuden ja yhdenvertaisuuden käsittelyyn alakoulussa

Toteutimme hankkeen puitteissa kevään aikana oppitunnin mittaisia vierailuita Uudenmaan alakouluihin. Tämän lisäksi järjestimme aihetta käsittelevän pelipisteen yhden koulun yhdenvertaisuusteemaviikolla sekä toisen koulun hyvinvointimessuilla.

Vierailujemme tavoitteena oli lisätä ymmärrystä vammaisuudesta ja vähentää ennakkoluuloja, ennen kuin niitä toivon mukaan ehtii edes syntyä. Tapasimme lopulta yli 600 peruskoululaista, ja näistä kohtaamisista jäi reppuumme useita oivalluksia.

Vierailimme jokaisessa luokassa kaksi kertaa. Ensimmäisillä vierailuilla esitimme väitteitä vammaisuuteen, erilaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyen, ja pyysimme oppilaita näyttämään äänestyslipukkeilla, olivatko väitteet heidän mielestään totta vai tarua.

Väittämien joukkoon oli eksynyt myös muutamia kompakysymyksiä, jotka eivät oppilaita hämänneet. Nuorimmatkin oppilaat esimerkiksi ymmärsivät, että kuten monia muitakin sanoja, myös sanaa ”vammainen” voi käyttää joko oikein tai väärin.

Yhtymäkohtia löytyi eroja enemmän

Toisella kouluvierailukerralla esitimme oppilaille lyhyen videon lapsesta, jolla on Downin syndrooma. Video seurasi tämän alakoulua käyvän lapsen tavallista päivää.

”Hei meillä on tuo sama kirja!”, ”Mä taidan käydä treeneissä tuolla samalla hallilla!”, ”Mäkin haluun kotiin tuollaiset voimistelurenkaat!”, kaikuivat videota katsovien lasten huudahdukset.

Usein vammaisiin ihmisiin kiinnitetään huomiota vain silloin, kun he tekevät jotain, mikä saattaa poiketa totutusta. Tällaiset hetket ovat kuitenkin vain lyhyitä välähdyksiä kyseisen ihmisen päivästä, saati elämästä. Video auttoi lapsia näkemään, että vammaisen ihmisen elämä on lopulta täynnä aivan tavallisia hetkiä, aivan kuten heidän omansakin.

”Kaikissa meissä on samanlaista verta, geenit vain on erit”. –Ensimmäisen luokan oppilaan kommentti

Välitehtävänä olimme pyytäneet oppilaita miettimään vammaisuuteen liittyviä kysymyksiä, joita voisimme käydä yhdessä läpi. Kysymykset, joita oppilaat esittivät, koskivat mm. sitä, millaista on olla vammainen ihminen, miksi vammainen ihminen voi joskus käyttäytyä tavalla, joka tuntuu erikoiselta, ja mihin kaikkiin asioihin vammainen ihminen voi tarvita apua ja miksi.

Kun mainitsimme vastauksessamme, että avun ja tuen tarve vaihtelee eri ihmisillä ja erilaisissa tilanteissa, monella oli omakohtaisia kokemuksia siitä, kun oma jalka tai käsi oli ollut kipsissä. Muutenkin yhtymäkohtia vammaisiin ihmisiin löytyi lopulta enemmän kuin eroja.

Ennakkoluulojen takana voi olla tiedon puute

Jokaisella meistä on vahvuuksia, mutta ihan jokainen meistä myös tarvitsee jossain asiassa toisen ihmisen apua tai tukea. Kaikki me myös tahdomme elää itsemme näköistä elämää valitsimiemme ihmisten kanssa ja tehdä itsellemme merkityksellisiä asioita.

”Munki jalka oli kerran kipsissä ja tarvitsin silloin tosi paljon apua.” –Kolmasluokkalaisen kommentti

Kouluvierailuilta meille välittyi ennen kaikkea lasten välittömyys, ja heidän tapansa kohdata erilaisuutta positiivisella uteliaisuudella – kun tähän vain annetaan mahdollisuus. Vaikka erilaisuus saattaa herättää ennakkoluuloja, lasten kohdalla kyse vaikuttaa usein olevan tiedon puutteesta, tai yksittäisestä selvittämättä jääneestä kokemuksesta.

Onkin tärkeää, että lapsille kerrotaan, että ennakkoluuloista saa puhua, ja että tutut ja turvalliset aikuiset antavat tietoa, jonka avulla ennakkoluulot voivat vähentyä.

Lämpimät kiitokset vielä yhteistyökouluille!

Nora Korhonen

Kirjoittaja työskentelee suunnittelijana Tukena-säätiössä ja on mukana Uudistuva ja moninainen vammaistyö Uudellamaalla -hankkeessa.