Yhteisöavustaja tuo aikaa, kohtaamista ja osallisuutta vammaisalan arkeen
Vuonna 2022 vammaisalaa haastoi työvoimapula, ja alalle tarvittiin uusia ratkaisuja vetovoiman vahvistamiseksi. Kehitysvammaliitto, Kehitysvammaisten tukiliitto ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiö (nyk. Tukena-säätiö) ottivat kantaa, että alalle tarvitaan oma lyhyt tutkinto.
Alalla tunnistettiin paljon sellaisia arjen tehtäviä, joissa ammattilaiselta ei vaadita hoidollista osaamista tai pitkää tutkintokoulutusta. Tutustu kannanottoon täältä: Kehitysvammaliitto | Kehitysvamma-alalle tarvitaan oma lyhyt tutkinto työvoiman saatavuuden parantamiseksi
Seuraavana syksynä alkaneessa Euroopan unionin sosiaalirahaston osarahoittamassa Uudistuva ja moninainen vammaistyö Uudellamaalla -hankkeessa aloitettiin kehittämään koulutusta, joka avaa matalan kynnyksen väylän vammaisalan työhön, vahvistaa maahan muuttaneiden työllistymistä alalle ja samalla täydentää olemassa olevia ammatillisia rooleja.
Kohti uutta koulutusmallia
Suomen Diakoniaopisto ja STEP-koulutus kutsuivat kehittämistyöhön mukaan työelämän ja oppilaitosten edustajia sekä alan asiantuntijoita. Uutta koulutusta tarkasteltiin suhteessa hoiva- ja henkilökohtainen avustajakoulutuksiin, jotta voitiin tunnistaa sekä yhtäläisyyksiä että uusia osaamistarpeita.
Työelämästä nousseiden tehtävänkuvausten ja osaamisvaatimusten perusteella rakentui 65 osaamispisteen laajuinen yhteisöavustajakoulutus. Työelämän tarpeiden mukaisesti koulutus painottui vammaisuuteen ja ohjauksellisuuteen, jonka seurauksena tutkinnon osiksi valikoituivat kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnosta Ammatillinen kohtaaminen sekä vammaistyön ammattitutkinnosta Toimintakyvyn ja oppimisen tukeminen.
Yhteisöavustajakoulutus voi toimia ensimmäisenä askeleena alalle tai polkuna tutkintokoulutukseen. Yhteisöavustajan tehtävä ei ole korvata vammaisalan jo työskenteleviä ammattilaisia. Rooli rajattiin selkeästi: yhteisöavustaja ei vastaa lääkehoidosta eikä hänellä ole hoidollista kokonaisvastuuta.
Koulutus rakennettiin työvaltaiseksi eli opiskelijat oppivat merkittävän osan osaamisestaan aidoissa työympäristöissä, ja lähiopetus tuki työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Koulutuksessa painotettiin vammaisuuteen liittyvää tietoa, ohjausosaamista, vuorovaikutusta, osallisuutta, esteettömyyttä, turvallisuutta ja työelämätaitoja.
Rooli rajattiin selkeästi: yhteisöavustaja ei vastaa lääkehoidosta eikä hänellä ole hoidollista kokonaisvastuuta.
Koulutuksen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota kielitietoisuuteen ja saavutettavuuteen. Lähiopetuspäiviin sisällytettiin suomen kielen opetusta. Opetusmateriaaleja sekä ammattitaitovaatimuksia tuotettiin saavutettavampaan muotoon. Opiskelijat pääsivät hyödyntämään hankkeessa tuotettuja materiaaleja, kuten alan selkosanastoa. Työssäoppimispaikoille toimitettiin hankkeen monikielisille työyhteisöille suunnattuja materiaaleja.
Työelämän muutokset
Suunnitelmana oli, että SDO ja STEP toteuttaisivat hankkeen aikana kaksi koulutuspilotointia.
Hankkeessa tuotettiin materiaalia uudesta koulutuksesta potentiaalisille opiskelijoille, työvoimaviranomaisille ja työelämälle. Palveluyksiköitä kontaktoitiin ja niihin jalkauduttiin uuden koulutuksen tunnettuuden lisäämiseksi sekä työssäoppimispaikkojen löytämiseksi.
Hankkeen edetessä työllisyystilanne kuitenkin muuttui merkittävästi ja työvoiman saatavuus parani. Työelämä suhtautui koulutukseen kiinnostuneesti, mutta työllisyystilanteen muutos heikensi mahdollisuuksia tarjota työssäoppimispaikkoja. Hakijoiden ja työssäoppimispaikkojen vähäisen määrän vuoksi toteutui lopulta vain yksi pilottikoulutus.
Työpajakokonaisuus ja työelämän palautteet
Viime keväänä seitsemänosaiseen työpajakokonaisuuteen osallistui yhteisöavustajaopiskelijoita, työntekijöitä, esihenkilöitä ja alan asiantuntijoita. Hankkeen työpajoissa arvioitiin pilottikoulutusta, yhteisöavustajan tehtävänkuvaa ja roolia, ideoitiin uutta sekä pohdittiin tulevaisuutta.
Työpajatuloksista ja työelämäpalautteista voidaan nähdä, että yhteisöavustajan roolilla on selkeä potentiaali. Työpaikoilla nähtiin, että yhteisöavustaja voi edistää asiakkaiden osallisuutta, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tuoda arkeen lisää yksilöllistä huomiointia sekä vaikuttamisen mahdollisuuksia. Uuden tehtävänkuvan integrointi työelämään edellyttää oppilaitoksen ja työpaikan tiivistä yhteistyötä. Työpaikat tarvitsevat selkeitä tehtävänkuvia, ohjausta ja yhteistä keskustelua siitä, mitä yhteisöavustajalta odotetaan ja miten hän toimii osana tiimiä.
Työpajojen tuloksista ja koulutuksen arvioinnista julkaistaan erillinen artikkeli myöhemmin.
Suomen ensimmäiset yhteisöavustajat
Toukokuussa pilottikoulutuksesta valmistui 15 yhteisöavustajaa. Jokainen valmistunut kertoi haluavansa työskennellä sosiaali-, terveys- tai opetusalan tehtävissä tai jatkaa alan opintoja.
Valmistuneista osa on jatkanut opintojaan sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnoissa, hoiva-avustajakoulutuksessa ja avoimen ammattikorkeakoulun polkuopinnoissa. Osa on työllistynyt työssäoppimispaikkaansa kesätöihin tai ikääntyneiden palveluihin hoitoapulaiseksi.
Tulevaisuus
Yhteisöavustajakoulutuksessa hyödynnettyjen tutkintojen valtakunnalliset perusteet uudistuvat, mikä vaikuttaa myös koulutuksen rakenteeseen. Vuoden 2027 alusta vammaisalan ammattitutkinto muuttuu sosiaali- ja terveysalan ammattitutkinnoksi. Tämän seurauksena aiempi Toimintakyvyn ja oppimisen tukeminen -tutkinnon osa korvaantuisi kahdella erillisellä tutkinnon osalla.
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon perusteet uudistuivat elokuussa 2026, mutta muutoksilla ei ollut suoraa vaikutusta hankkeessa kehitettyyn koulutukseen.
Hankkeessa kehitetty vammaisalan yhteisöavustajakoulutus rakentuisi jatkossa kahden sijaan kolmesta tutkinnon osasta:
- Ammatillinen kohtaaminen (20 osp),
- Toimintakyvyn ja oppimisen tukeminen (30 osp) sekä
- Asiakkaan toimintakyvyn tukeminen (15 osp).
Kehittämistyö osoitti, että yhteisöavustajan tehtävälle nähdään tulevaisuuden työelämässä tarvetta, mutta sen käyttöönotto edellyttää selkeitä rakenteita ja yhteistä ymmärrystä roolista. Jos yhteisöavustajan roolia halutaan hyödyntää vammaisalalla laajemmin, se on tunnistettava palveluissa selkeästi.
Jotta yhteisöavustajan rooli voi juurtua osaksi vammaispalveluja, tarvitaan selkeä paikka palvelurakenteessa, yhteinen näkemys tehtävänkuvasta sekä keskustelua alan kelpoisuusvaatimuksista. Ilman näitä toimenpiteitä hyväksi koettu koulutus ja tehtäväkuva eivät pääse toteutumaan vammaisalalla.
Yhteisöavustajakoulutuksen kehittämistyö on osoittanut, että alalle tarvitaan uusia väyliä, uusia tehtävänkuvia ja uusia tapoja ajatella osaamista. Kaikki merkityksellinen työ ei ole samanlaista. Kaikki tuki ei ole hoidollista. Kaikki osallisuus ei synny suunnitelmista, vaan arjen hetkistä, joissa joku huomaa, kysyy, kulkee rinnalla ja rakentaa mahdollisuuksia.
Yhteisöavustaja voi olla tulevaisuuden vammaistyössä tärkeä osallisuuden ja yhteisöllisyyden mahdollistaja: ihminen, joka tuo asiakkaan arkeen läsnäoloa ja aikaa sekä edistää asiakkaan yhteyttä laajennettuun yhteisöön.
